Neospora caninum<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Neospora caninum on kokkideihin kuuluva yksisoluinen alkueläinloinen, joka on läheistä sukua Toksoplasmalle (kissoilla). Se todettiin ensimmäisen kerran 80-luvulla ja nykyisin sitä pidetään yhtenä tärkeimmistä naudan luomisen aiheuttajista ympäri maailman. Neosporan tiedetään aiheuttavan tautia vain naudalle ja koiralle. Se aiheuttaa aivo- ja lihastulehdusta sekä luomisia. Myös lammas, vuohi, hevonen ja peura voivat saada tartunnan.

 

Vuonna 1984 kirjattiin norjalaisissa koirissa luokittelematon sairaus, jonka patogeeni (sairautta aiheuttava mikrobi) muistutti Toksoplasman (esiintyy kissoilla) patogeenejä. USA:ssa tehtiin vuonna 1988 vastaava löydös ja sille annettiin nimi Neospora caninum. Myöhemmin todettiin tapausten patogeenien olleen identtiset.

 

Seuraavan vuosikymmenen aikana kyseisestä patogeenistä kyettiin erottamaan kaksi eri osaa ja kehitysastetta. Niistä toista esiintyy solunsisäisesti useissa soluissa ja toista loiskystoissa tullen esille ainoastaan neurokudoksissa. Niiden kehityssykli kyettiin selittämään vasta vuonna 1998.

 

Neospora ei kuitenkaan ole näin nuori sairaus, vaan myöhemmät tukimukset ovat osoittaneet jo vuonna 1957 Neosporaa esiintyneen koirissa USA:ssa. Silloiset löydökset diagnosoitiin virheellisesti toksoplasmaksi. Myös Saksassa Neosporaa esiintyi koirissa jo vuonna 1980.

 

Koska Neospora on todettu useissa maissa, voidaan sen todeta levinneen maailmanlaajuiseksi. Luonnollisia tartuntoja on tavattu koirissa, naudoissa, hevosissa, lampaissa, vuohissa ja saksanhirvissä. Lukemattomat muut eläimet voidaan tämän lisäksi 'kokeellisesti tartuttaa' mm. kissat. Kliinisesti on runsaimmin kuitenkin tavattu infektoituneita koiria ja nautaeläimiä. Neosporan elinkiertoon kuuluu suvullinen lisääntyminen lihansyöjäpääisännässä. Neosporan pääisäntä on koira. Ihmiseen tauti ei tartu. Kaikilla eläimillä oireeton tartunta on tavallisin.

 

Koirilla neurologiset oireet ovat pääosassa useimmin takajalkojen halvaus ja hyperextensio, joita voidaan tavata myös kaikissa raajoissa (tetraplegia). Muita mahdollisia myöhempiä löydöksiä ovat nielemisvaikeudet, leuan halvaantuminen, pään vinossa pitäminen, lihasheikkous, sydämen vajaatoiminta ja keuhkokuume. Nuorissa, synnynnäisesti infektoituneissa koirissa on havaittavissa runsaasti edellämainittuja oireita. Yllättävät kuolemantapaukset ovat myös yleisiä. Vanhemmissa koirissa tavataan useimmin yleisinfektiota, keskushermoston jakautumista, usean hermojuuren tulehdusta sekä monilihastulehdusta.

 

Noin puolella sairastuneista eläimistä todetaan alaraajojen molemminpuolista lihasheikkoutta. Vanhemmilta koirilta, joilla ilmenee neurologisia löydöksiä, pitäisi aina tutkia myös Neospora-mahdollisuus. Myös kuolettavan ihotulehduksen aiheuttajaksi on todettu Neospora caninum.

 

Neosporan diagnosointiin antaa ohjeistusta kliininen oireisto. Sekaannusta aiheuttaa tosin myös mm. toksoplasma. Apuvälineinä näiden kahden erotteluun toimivat seuraavat seikat:

-toksoplasmassa ei havaita sydänlihaksen halvausta

-toksoplasma on usein sidoksissa muihin sairauksiin, Neospora caninumia puolestaan pidetään primäärinä patogeenina

 

Epäilyksen vahvistamisessa parhaana diagnostisena instrumenttina toimii seerumiopillinen vasta-ainetesti. Epäsuoralla fluoresoivalla vasta-ainetestillä (IFAT) voidaan erinomaisesti testata koiran vasta-aineita Neospora caninumia vastaan. Testin tulosta 1:50 pidetään positiivisena tartuntana. Tämänasteista tulosta ei voida sekoittaa enää toksoplasmaan. Yksi vasta-aineilmentymä ei tosin riitä Neosporan diagnosointiin, sillä myös latentit tulehdukset saattavat aiheuttaa vasta-ainearvojen nousua.

 

Soluopillinen selkäydinnesteen tutkimus saattaa paljastaa ei-märkäisen aivokalvosairauden ja loppujen lopuksi siitä löydetään myös parasiittiesiintymät. Vasta-ainearvot voidaan todeta myös selkäydinnesteestä. Tänä päivänä täydellinen tutkimus voidaan tehdä vasta sektiossa, ruumiinavauksen yhteydessä. Koska jotkin eläimet kuitenkin selviävät Neosporasta, tulisi myös kokeilla erilaisia terapiamuotoja. Jotta näistä olisi jotain hyötyä, tulisi diagnoosi tehdä tautiin soveltuvista kliinisistä oireista ja positiivisista vasta-ainetesteistä.

 

Mitään ennaltaehkäisyn keinoja Neosporan varalle ei valitettavasti pystytä antamaan, sillä aikuisten yksilöiden tartuntatiet ovat vielä tutkimattomat. Vaikka suurin osa tartunnoista näyttääkin tapahtuvan kudoksensisäisesti perimässä, osoittavat maailmalta saadut tiedot toteen myös sen, että myös syntymän jälkeisiä tartuntoja esiintyy. Nartut, jotka itse toimivat latentteina tulehduksen kantajina, voivat välittää parasiitin edelleen pentuihinsa.

 

Erityisesti voimakkaasti linjatussa kasvatuksessa saattaa esiintyä runsaasti Neospora-tartuntaa. Tällaisissa tapauksissa saattaa esiintyä kuolleisuutta pennutuksessa sekä aikaisia nuorten koirien kuolemia. Niinpä niissä linjoissa, joissa esiintyy kliinisiä epäilyjä mahdollisesta tartunnasta, tulisi jalostukseen käytetyt nartut tutkia serologisesti.

Mahdolliset vasta-ainepositiiviset nartut tulee sulkea jalostuksen ulkopuolelle.

Hermosto-oireisen Neospora-tartunnan ennuste on varovainen usein toivoton. Usein lähes täydellisesti halvaantuneet eläimet kohtaavat lisäksi komplikaatioita, kuten keuhkokuumetta. Tartunnan ei kuitenkaan aina tarvitse johtaa kuolemaan.

 

Aina silloin tällöin kuulemme tarinoita menestyksellisistä parantumisista. Tällaisissa tapauksissa muistoksi infektiosta saattaa jäädä pienempiä haittoja, kuten asento- ja liikuntavirheitä. Menestyksekkään hoidon mahdollisuudet ovat luonnollisesti sitä suuremmat, mitä aikaisemmin hoito aloitetaan ja mitä vähäisemmät ovat kliiniset löydökset. Reisilihaskouristus on taudin oireista se, jolla on heikoin ennuste täydelliseen paranemiseen.

 

Tähänastinen hoito pohjaa paljolti toksoplasman hoitoon, kuten myös eräisiin kemoterapiatutkimuksiin. Lääkkeinä on käytetty Clindamyciniä tai potenssoitua Sulfonamidea yhdistettynä Pyrimethamiin.

 

Tautiin ei tällä hetkellä ole tehokasta lääkitystä tai rokotetta saatavana.