Pakko siirtyä pelkän kuvakavalkadin pitämisestä tekstin tuottamiseen välillä - on nimittäin nuo kelit sellaisia että Nikonia ei oo paljon ulkoilutettu (kauppias kyllä väitti ko. kaulankoristetta weatherproofiksi - mutta viimepäivien keliä tuskin tuolla tarkoitettiin?).

Kuten otsikko kertoo - Kino on onnistunut viimeaikoina yllättämään isäntänsä useammin kuin kerran. Viimeksi pikkuherra aiheutti hämmästystä eilen jälkitreeneissä. Siitä lisää kohta, ja ensin alustus & johdatus aiheeseen...

Kinollehan on ajettu muutamia verijälkiä aikaisemminkin. Lähinnä noilla meidän omilla harjoituskerroilla on (isännän näkökulmasta huom!!!) keskitytty siihen että ohjastajat pysyvät jäljellä & merkit tulee kerättyä pois metsästä, ja koiran lukeminen on ollut vasta seuraavana tärkeyslistalla. Ajatusmallihan itselläni meni niin, että meillä on aloitteleva jälkikoira "joka varmaankaan ei ihan tarkkaan tiedä mitä tekee ja mihin menee, ja se varmaan harhautuukin välillä ihan mihin sattuu kun löytää mielenkiintoisemman jäljen..." joten ohjaajan on keskityttävä huolella siihen että koko ajan pystyy katseellaan löytämään jäljeltä aina sen seuraavan merkin ettei me vaan eksytä. Ja välillä kun ollaan yrityksestä huolimatta kadotettu katseistamme se seuraava merkki, niin ollaan oltu ihan pinteessä että "nyt se K eksy jäljeltä ja me ollaan ihan eksyksissä, ja tää menee ihan käteen!*$e". Well - ok. Tämmöstä se välillä on.. varsinkin kun ei ymmärrä näemmä koirastaan mitään.

Jokunen vko sitten päätettiin taas ottaa härkää sarvista, ja ilmoittauduttiin Hilskan MEJÄ kurssille. Jo ensimmäisellä luennolla alkoi asiaa ymmärtämättömälle isännälle tulla niitä 'ahaa' elämyksiä.. sanotaanko että palaset pikkuhiljaa jo liikkuivat kohti kolojaan pienen insinöörin loogisessa mielessä. Ja varsinaisissa jälkiharjoituksissa ymmärrys eikun jatkoi kasvamistaan. Ensimmäisessä jäljestystreenissä Kino paineli Elinan ohjauksessa n. 600m jäljen aivan loistavasti päästä päähän - hyvä kun perässä pysyttiin. Ja oli muuten opettavaista seurata koiran käyttäytymistä vähän taaempaa ohjaajan takaa ilman että piti kerätä niitä jälkimerkkejä koko ajan talteen. Siinä pystyy aika rauhassa keskittymään siihen mitä koira milloinkin tekee, ja huomaa miltä se K näyttää ollessaan jäljellä / hukatessaan jäljen jne.

Eilen sitten ajettiin toinen Hilskan jälkitreeni Kinolle. Kaisa oli tällä kertaa tehnyt vähän vaativamman, enemmän makuita & ojien/teiden ylityksiä sisältäneen jäljen. Nyt laitettiin pappa narun jatkoksi ja Kino jäljelle. Hiukan pientä miestä jännitti (siis sitä narun takaosassa tullutta pientä miestä) jäljen alkupäähän mentäessä, mutta sitten se vielä pienempi mies otti ohjat ja vähemmän pieni mies tuli vain perässä ja ihmetteli. Vuorokauden vanha jälki, 24h non stop vesisateessa liotettu, ja meidän pikku-K painaa kuin juna kiskoilla jälkeä!! Ohjaaja H. Moilanen saapasteli perässä sen minkä ehti, kun Kino tuhisi kanervikkoa eteenpäin kaatosateessa. "Ai siis - Se pystyy tohon sateessakin!?!" ajateltiin narun takapäässä ja seurattiin Mr. Jäljestäjän menoa. Ihmeellinen pikku-ukko! 300m nuuskuttelun jälkeen Kinolle tuli ensimmäinen uusi tilanne eteen - tien ylitys. K hiukan kierteli ja kaarteli, palasi vanhaa jälkeä takaisinpäin jonkun metrin, teki U-käännöksen ja tuli taas tielle.. ja yli.. ja nenä kanervien sekaan & menoksi. "Ai siis se pystyy tähänkin?".. ja taas mentiin.. Tässä vaiheessa pappa oli kokenut jo ehkä sen suurimmän valaistuksen ehkä mitä tällä kurssilla on jaossa - Se KOIRA osaa sen jäljestämisen, isännän tehtävä on vain oppia lukemaan sitä koiraa ja USKOA siihen että se kaveri oikeasti hoitaa sen homman. Tämän tajunnan räjäyttävän havainnon jälkeen pappan homma olikin aika helppoa - lopetin merkkien etsimisen metsästä ja seurasin vain koiraani. Kinon tulkinta on oikeastaan aika helppoa: Jos se on varma & jäljellä, niin se vetää tasaisesti eteenpäin kuin juna. Silloin pappa pitää vain liinasta kiinni, kulkee perässä, ja yrittää olla kaatumatta. Jos Kino lakkaa vetämästä liinaa, nostaa katsetta ja nuuhkii ilmaa, silloin maavainu on hukassa ja haetaan vähän laajempaa katsantoa että missä mennään.. Pappan tehtävä katsoa ettei lähdetä höntyilemään kovin kauas ja löydetään ainakin se vanha jälki mistä tultiin & voidaan ottaa siitä aina uusi alku ja koittaa uudemman kerran vaikeaksi osoittautuneen paikan yli.

Anyway - eilen siis mentiin about 600-700m jälki uitetussa metsässä, harjoiteltiin vähän makuiden ilmaisua (onnistui jo ihan mukavasti), eikä oltu kuin kerran vähän hakusessa jäljeltä. Hakua aiheutti tilanne jossa tultiin pieneen notkoon joka eilisessä kelissä imitoi lähinnä metsälampea josta pilkistää pari kanervan latvaa pinnan päälle. Jälki meni siitä yli, ja Kinolla oli sen verran kova vauhti ko. paikkaan tullessa että tais jälki hukkua heti kun tultiin lätäkköön. Siitä nenä ylös, 15m oikealle, 15m vasemmalle, 10m eteenpäin, kuivempaa maata alle, nenä maahan ja oltiin taas reitillä kohti kaatoa. Parasta kaikessa oli tietysti se, että kohta oli myös se kaikkein heikoiten merkattu kohta reitistä. Eli ohjaajatkaan eivät tienneet missä jälki menee, tai mistä se jatkuu. Nyt oli vain pakko katsella sitä koiraa ja yrittää avittaa sitä uudelleen jäljelle. Päätin siis antaa koiran hakea rauhassa jälkeä, ja noiden hapuilujen jälkeen kun Kino taas iski nenän kanervikkoon ja tuttu tuhina & veto alkoi, niin tiesin että oltiin taas varmasti jäljellä. Mistään jälkimerkeistä ei ollut ohjaajalla tietoakaan ennenkuin jonkun kymmenen metrin päässä tulla tupsahdettiin kaadolle.

Isoja positiivisia oppeja eiliseltä oli se, että isäntä oppi lopullisesti luottamaan koiransa nenään, Kino osoitti kasvavaa kiinnostusta makuiden merkkailuun, teiden & ojien ylitys on piece of cake, ja kosteikkoon tultaessa ohjaaja vois vähän hillitä koiraa että se pysyy paremmin jäljellä. Eilinen myös osoitti aika hyvin sen, että Kino ei lopeta jäljen hakemista ihan äkkiä - vaan joko sen lopettaa kaadon löytyminen tai sitten ohjaajan on otettava koira kainaloon ja hipsittävä autolle - muuten PikkuK puksuttaa kanervikossa vaikka aamuun saakka :)

Summa summarum: Kinolla varmaan oli hauskaa, ja ohjaaja oppi monta asiaa.

Tästä voidaankin sitten palata tuonne johdannon harjoitusjälkiin joita tehtiin aikaisemmin kesällä & viime vuonna. Jälkikäteen hymyilyttää oma koheltaminen metsässä, jäljellä pysyminen ja merkkien keräily & ihmettely siitä että onko se Kino jäljellä vai ei. Se koira on tasantarkkaan ollut AINA jäljellä 110%sti. Ohjaaja on ehkä ollut vähän kuutamolla välillä, koira ei. On se hyvä että meille ihmisille on noita MEJÄ kursseja!! :)

-Pappa