Sairashuoneella siis kaikki toistaiseksi hyvin. Omin luvin vaihdoimme eilen tuon Kinolle Eläinsairaalassa määrätyn sulfan antibioottiin ja nyt alkaa hoito tepsiä. Kauluria Kino on käyttänyt tosi hienosti. Se ei yhtään jännitä eikä häiritse - tai no, sen kanssa ei yletä ruokakuppiin, vaikka kuinka yritti. Kauluria ei tietystikään käytetä silloin, kun ihmiset ovat paikalla ja herraa ehditään vahtimaan. Muulloin kauluri on nätisti paikallaan ja Kino makoilee Popyen vanhaan kylpytakkiin ja mamman torkkupeittoon kietoutuneena huoneessaan.

Nemon vein eilen kymmeneltä Evan käsiin. Alkurauhoitteella ei taaskaan ollut mitään vaikutusta tuohon Puliveivariin (Evan antama uusi lempinimi) ja se heilutti vielä kovin häntäänsä, kun sitä kannettiin laitettavaksi kanyyliin. Herralle laitettiin tuubi kurkkuun ja se nukutettiin. Tämä siis klo 10, ja sain ohjeeksi tulla joskus kahden aikaan katsomaan josko pikkumies olisi hereillä ja valmiina lähtöön. Mutta mitä vielä - Klo 11.15 sain soiton ja pyynnön hakea herra kotiin. Miettikää! Tunti ja vartti - siinä ajassa kaveri rauhoitettiin, nukutettiin, hampaat poistettiin ja Puliveivari herätettiin. Eikä Nemppa pysy kyllä sen härätyspiikin jälkeen hetkeäkään paikallaan, joten turha sitä on kahteen asti pitää melskaamassa heräämössä muiden häiriönä.

Eihän se Nemo kyllä ihan 100%:sesti tolpillaan ollut, kun sen hain ja hädin tuskin sain sen kannettua autoon. Muumitalon pihalla odottelin sitten Tainaa ja Rasmusta apuun, jotta saimme potilaan nukkumaan sisälle. Kiitos Taina avusta - ja lenkkiterapiasta.

Nemon suussa on nyt viisi tikkiä ja I1 ja I2 pöydällä odottamassa pääsyä mamman kaulakoruksi. Muutaman kerran olemme suuhun vilkaisseet - ja katu-uskottavuutta on kyllä tullut lisää roppakaupalla! Vaviskaa Kaanaan rakkikoirat!!  Rimadyliä Nemo saa vielä muutaman päivän, mutta se on jo nyt kuin entisensä. Häntä heiluu ja kurveihin mennään kahva edellä:)

Kyllä täällä siis elämä voittaa. Onhan nyt huhtikuu, lauantai ja MELKEIN auringonpaiste.