Mahtaako Kaisa lukea meidän blogia? Oltiin nimittäin eilen jälleen Kinon kanssa Hilskan jälkitreenissä, ja täytyy myöntää että jos viikko sitten leijuttiin kun ajeltiin treenistä kotiin - niin nyt kyllä oltiin niin down to earth, niin down to earth. Eli mietittävää jäi vaikka kuinka paljon, ja maan pinnalle palautus onnistui enemmän kuin hyvin.

Tällä kertaa meille oli tehty sellainen reipas alokasluokan jälki. Kaisa oli ohjeistanut jäljentekijät siihen, että tehdään noin 800m jälki - ja jäljentekijät olivat ymmärtäneet että noin 800 askelparin jälki (askelpari = helposti aika paljon enemmän kuin 1m :D). Ite veikkailisin, että jos edelliset jäljet oli about 600m, niin nyt mentiin 1.2-1.5km. Muutenkin jälki tarjosi reilusti haasteita, maasto vaihteli paljon, välillä oli rinnettä jos jonnekin päin (hajujälki 'valuu' sivulle viettävässä rinteessä -> koiran hakuliike kasvaa -> ohjastaja on entistä enemmän pihalla), joten ihan riittävän vaikea reitti oli saatu tehtyä.. kiitoksia vain haasteesta reittimestarille!

Jälki oli tällä kertaa merkitty hyvinkin säästeliäästi, eli käytännössä itse havaitsin koko jäljen aikana abouttiarallaa 5-8 merkkiä... mentiin siis ihan täysin parivaljakkona Kimben kanssa. K 'luki karttaa' ja minä yritin koiran elekielestä päätellä että onko poika verijäljellä / ketunpoikasten jäljillä / jäniksen jäljellä / hakeeko se pissapaikkaa / tuoksutteleeko se muuten vain aarniometsän tuulia? (Kaikkia edellämainittuja esiintyi muuten yllinkyllin eilen!)

Ensimmäiset n. 300-400m meni hienosti. K lähti starttipaikalta ihan normityyliin kuin hauki rannasta. Hirveää mäkeä ylös (veti pappankin samaa reittiä liinan perässä vaikka vähän Haglöfsit tuppas märällä kalliolla tyhjää lyömäänkin), ja vauhdilla syvemmälle metsään. Työskentelyssä oli tuttu meininki - ukko painaa enimmäkseen nokka maassa, liinassa tuttu 2kg tasainen veto, ja koira tekee 2-3m leveää siksakkia jäljen päällä edeten varmasti oikeaan suuntaan.

Vähän ennen ensimmäistä makuuta alkoi opinjako. K eteni normaalisti jäljellä siksakkia, ja heitti siitä yllättäen pidemmän puikkauksen oikealle ison kuusen alle (kuusen alaoksat muodostivat mukavan "pesän", sellaisen jossa jänikset ja ketut varmasti viihtyvät tauoillaan).. näin jälkikäteen ajatellen K selkeästi merkkasi kuusen alle 'makuun' ja tutustui muutenkin siihen aika intensiivisesti. Sitähän ei tietenkään siinä vaiheessa ohjastaja tajunnut. Sieltä K tuli takaisin jäljelle ja jatkoi normisiksakkia varsinaiselle jälkeen tehdylle makuulle. Siitä alkoikin sitten koko loppujäljen kestänyt työnteko jossa hihnamies (siis minä) oli välillä aika helisemässä.

Se verijälkihän ei tietenkään käynyt sieltä kuusen alta, vaan siellä oli oikeasti taukoa pitänyt kettupesue tms vastaava, joka myös oli käynyt päivän aikana tutkimassa meidän jälkeämme & makuuta. Makuulta kun yritettiin eteenpäin, niin Kino oli koko ajan lähdössä vasemmalle nenä pystyssä. Ja sitähän se ei tee jos se on jäljellä. Se pysähteli, katseli rinta kaarella & pää korkealla vasemmalle, ja haki sieltä katseellaan & nenällään koko ajan jotain. Kaisa kyseli allekirjoittaneelta että "näyttääkö koira siltä että se on jäljellä" ja allekirjoittanut oli enemmän kuin pulassa. Tiesin toki että koira ei ole jäljellä, mutta se Kinon saaminen siihen jäljelle takaisin olikin sitten isompi harjoitus. Tultiin x kertaa takaisin makuulle ja lähdettiin siitä etsimään jälkeä... ja 5 yritystä kuudesta päätyi siihen että K katselee nokka pystyssä vasemmalle. Vihdoin ja viimein se lähti makuulta nenä maassa ja hihnaan välittyi taas tuttu 2kg tasainen veto. K siis suostui viimein jättämään ketun tms. vastaavan tuoksuttelun sikseen ja jatkoi jälkeä.

1651346.jpg

K:n normi-ilme eilen jäljellä. "Tonne se juupelin karvakauluri on menny!!! Pappa! Me mennään kans tonne eikä haeta mitään kälystä sorkanpätkää koko ehtoota"

Tästä eteenpäin jokainen pienikin häiriötekijä aiheutti sen että Kino nosti nokan jäljeltä ja nenä pystyssä katseli metsään. Oli siis melkoinen työ vahtia sitä että poika pysyy jäljellä - niitä merkkejähän ei tosiaankaan ollut näkyvissä sen vertaa, että ohjastaja olis tiennyt missä jälki oikeasti menee.

Seuraava makuu oli kulmassa, ja taas jaettiin oppia. K tuli makuulle, merkkasi sen, ja lähti selkeästi riistan perään oikealle. Haahuilun jälkeen toin koiran takaisin makuulle ja yritin saada sen lähtemään siitä oikeaan suuntaan (mullahan ei ollu mitään tietoa että mihin jälki jatkuu). Ja taas herra lähtee nokka maassa & 2m päässä nostaa pään ylös ja katselee metsään. ARGH! Eikun takaisin makuulle ja "etsi jälki!". Muutama yritys lisää, ja sitten K löysi jäljen ja lähti nenä maassa vetämään vakiotahtiaan. Jälkeenpäin kun tuosta Kaisan kanssa juttelin, niin olin tuonut Kinon takaisin makuulle niin, että sijoituin itse päinsitäitteensä. Minun olisi pitänyt sijoittua makuuseen nähden niin, että olisin ollut selkä meidän tulosuuntaamme, näin olisin antanut Kinolle 270 asteen sektorin mistä lähteä oikeaan suuntaan jäljelle. Sen sijaan olin ilmeisesti useammankin kerran ollut itse sen jäljen jatkosuunnan päällä kun toin koiran siihen makuulle, eli Kino ei nähnyt makuulta muuta reittiä pois kuin vanhaa jälkeä pitkin tai kokonaan ilman jälkeä. Sen olisi siis pitänyt kulkea meikäläisen jalkojen välistä päästäkseen oikealle jäljelle. Syytä siinä sitte koiraa jossei se osaa lähteä jälkeä eteenpäin?

Että joo - haastavaa, mutta opettavaista.

Yhdessä kohdassa Kino teki selkeästi 10-15m koukkauksen vasemmalle oikeasta jäljestä. "Arvaas mikä tuo oli?" kysyi Kaisa meikäläiseltä ja jatkoi suoraan vastauksenkin: "K kävi tsekkaamassa 2 vkoa vanhan jäljen!". Että joo - semmosta. Ei voi kuin ihmetellä että mitä kaikkea se koira nenällään näkee edessään kun se tuolla metsässä menee? Sillä täytyy olla nenässään ihan valtava tuoksujen kakofonia & jälkiä ristiin rastiin.. ja silti sen pitäisi pystyä kaivamaan sieltä välistä se yksi jälki mitä pitäisi seurata? On se KONE!

Jossain 800m kohdalla Kinolle iski selkeästi väsy.. se katseli taas pitkin metsiä kuono pystyssä jos se vähänkään eksyi jäljeltä, tai jossain joku rapsahti. Ja kaiken kukkuraksi seuraavaksi jälkitreeniin tulossa oleva koira haukahteli jonkun sadan metrin päässä & Kino oli heti lähdössä sinnepäin leikkiin. Eli töitä saatiin tehdä hartiavoimin jotta päästiin kaikella kunnialla kaadolle asti. Muutaman kerran mentiin jopa sillä tekniikalla että jos Kaisa ja jälkityttö jäivät kovin kauaksi meistä seisoskelemaan, niin päättelimme että emme ole jäljellä ja hakeuduimme pikkuhiljaa takaisinpäin.. tai otimme rehdisti uuden alun aikaisemmalta kohtaa jälkeä. Kinon keskittyminen jäljen seuraamiseen oli alle 50%sta sen jälkeen kun se sen ensimmäisen kerran poikkesi sinne kuusen alle tsekkaamaan kettupesueen taukopaikkaa. Eli sitä kiinnosti metsässä kaikki muu paitsi se jälki. Liinamies sai tehdä koko matkan töitä jotta K tuli aina takaisin jäljelle ja ajoi sitä jonkun matkaa kunnes taas herpaantui johonkin häiriötekijään.

Positiivisia oppeja...

1) Kino jaksaa kyllä ajaa hyvin jos sen keskittymisen vain saa pysymään yllä. Eilen 800m kohdalla tullut väsykin väistyi heti kun häiriöt laantuivat. Koira palasi jäljelle, ja jäljesti hyvää vauhtia & varmasti. Kotona kaverille kyllä maistui vesi! Joten pitkällä jäljellä koiraa kannattaa kyllä juottaakkin välillä. Kino vain ei suostu juomaan silloin kun ollaan hommissa, eli meillä drinksut otetaan vasta kotona.

2) Kun tulet makuulle, pistä mieleen mistä suunnasta tulit! Jos koiran joutuu tuomaan uudelleen makuulle hakemaan suuntaa, niin ÄLÄ seiso sen jäljen jatkosuunnan päällä, vaan mene selkä tulosuuntaanne siihen makuulle tulleen jäljen päälle.

3) Koiralla pää pystyssä & tiukkaa tuijottelua metsään = ei jäljellä, vaan riista mielessä. Jos taas nokka 90% ajasta maassa & tuttu veto päällä hihnassa, niin se on jäljellä. Nyt sen osaa jo aika hyvin erottaa että koska mennään jälkeä ja koska katsellaan maisemia. Toki - ei siinä koirassa mikään lamppu pala silloin kun se on jäljellä, että aina noita tulkitsee väärinkin.

4) Pidä hihnassa vakioveto päällä koko ajan. Jos joudut itse pysähtymään, pyri päästämään hihnaa sen verran ettei se pysähdys tunnu koirassa asti. Koira tulkitsee sen muuten helposti niin että ohjastajan mielestä ei olla jäljellä, ja koira lähtee hakemaan sitä jälkeä muualta & hukkaa jäljen. Koira kuitenkin hakee vahvistusta koko ajan ohjastajan liinaotteesta.

5) Ojien, polkujen, teiden ylitykset ovat jo lastenleikkiä, eikä niissä juurikaan tule harhailtua.

6) Jos koira poikkeaa reitiltä & selkeästi kiinnostuu paikasta johon sitä jälkeä nyt ei todennäköisimmin ole vedetty (esim. suojaisa "pesä" kuusen oksien alla), niin siellä on makaillut riistaa (kettupesue, jänispesue tms vastaava)... ja sen jälkeen kannattaa tosiaankin keskittyä siihen että koira pysyy verijäljellä, eikä aja niitä riistan jälkiä joita siinä todennäköisesti menee ristiin rastiin jäljen yli.

Negatiivisia oppeja...

1) Älä anna koko Mejä-ryhmän lähteä mukaanne treenijäljelle katsojiksi. JOS jälki on helppo, ja koira jaksaa keskittyä, niin se onnistuu.. mutta jos jälki on 1.5km avoimen luokan jälki, metsä täynnä kettupesueita, naapurin koirat haukkuu 200m päässä, ja itselläkin väsy painaa, niin ei siellä välttämättä kaivata enää yhtään ylimääräistä häiriötekijää :)

2) Älä vie koiraa kettutreeniin edellisenä päivänä, ja seuraavana jälkitreeniin! Sitä kiinnostaa silloin metsässä VAIN ja ainoastaan ketut! Että ihminen on pölö! :)

Anyway - Kivaa oli taas, ja liinan molemmissa päissä oli hauskaa. Tosin enää emme luule olevamme superyksilöitä jäljestämisessä :)

Elättelen myös toiveita, että lukuisten harhailujen ja jäljelle palauttelun seurauksena Kinolle olisi valjennut että vaikka on häiriötekijöitä, niin jälkivaljaat kun vedetään niskaan, niin silloin ajetaan verijälkeä - eikä hörhöillä kaiken muun jännän perään.

Täältä tähän, ja ens kerralla lisää.