Koirien kuvaaminen - helppoa? Joo, ja ei. Varsinkin valkoisesta koirasta hyvän toimintakuvan saaminen on yleensä melkoisen työn takana. Digikameran säätöjen saaminen siihen tilaan, että kuva ei ole ihan pimeä, tai että koiran turkki ei ole aivan puhkipalanut, ei ole ihan itsestäänselvä homma. Ja jos tähän vielä lisätään vaikeuskerrointa sillä, että mennään esim. metsään jossa valaistus vaihtelee koko ajan, niin niitä hukkaruutuja tulee ja paljon.

Miten niitä onnistuneita koirakuvia sitten otetaan? No, meillä menee aina yli 75% kuvista roskiin, joten ei puhuta siitä miten niitä onnistuneita kuvia otetaan, vaan hahmotellaan ihan yksinkertaisesti sitä, miten siihen yritetään päästä.

Ensimmäinen ja tärkein ohje - mene koiran tasolle!

Tämä on yleensä joka opuksessa ja ohjekirjassa se ensimmäinen homma: 'Mene kohteen tasolle'.  Perusperiaatteena voidaan pitää sitä, että kamera pitäisi saada kuvattavan silmien tasolle tai sen tason alapuolelle.

Tämä tarkoittaa parsoninomistajilla mm. sitä, että sinne tantereeseen yksinkertaisesti vain on pakko mennä rähmälleen, jollei kuvaa kaukaa (yli 20m päästä). Muuten kuvakulma on liian ylhäältä, jotta se näyttäisi hyvältä.

Maastossa tämä on helpompi toteuttaa jos on mahdollisuus siihen, että saat koiran itseäsi korkeammalle tai edes samalle tasolle. Seisovilta jaloilta alaspäin kuvattu koiran naama harvemmin näyttää hyvältä, tai ainakin se täytyy kuvata sopivassa valaistuksessa, ja sopivalla optiikalla että siihen saadaan joku jekku. Perus pönötys huonossa valossa ylhäältä alaspäin kuvattuna ei välttämättä näytä kovin hyvältä.

Pari sanaa tekniikkaa - Valotus.

Valotuksen taso on se kaikkein haastavin homma. Yleensä kannattaa ottaa muutama koekuva, ja koittaa säätää valotuksen taso kohtuuhyväksi. Itse jätän aina valotuksen mieluummin vähän tummaksi kuin liian valoisaksi. Valotusta kun voi jälkikäteen kuvankäsittelyssä kyllä nostaa, mutta puhkipalaneesta koirankuvasta ei saa millään enää mitään.

Se mikä tässä kohtaa auttaa amatööriä mäessä, on RAW formaattiin kuvaaminen. Tämä onnistuu ainakin kaikilla järkkäreillä ja edistyneemmillä pokkareilla. Jos siis vähänkään pysyy hiiri kädessä ja kamerasta saa ulos RAW/NEF/mitälienee raakadataa, niin kannattaa kuvata sillä, ja jättää JPG käännös pc:n huoleksi. Miksikö näin? Tasan siitä syystä, että RAW formaatti esittää kuvat yleensä 12-14bittisinä, ja JPG on 8bittistä.

Suomennettuna - umpimustasta vitivalkoiseen on JPG kuvassa max 256 askelta, ja RAW kuvassa 4096 askelta. Jos siis otetaan vähän alivalottunut JPG kuva, niin siinä valoisuus on esitetty vaikkapa arvoilla 0-128, ja sama RAW formaatissa on esitetty arvoilla 0-2048. Meillä on siis RAW formaatissa about 20 kertaa enemmän informaatiota jota säätää -> siitä saa vielä ihan kohtuullisen kuvan aikaiseksi, toisin kuin JPG kuvasta. Tosin - JPG kuvassa valoisuus on jaettu epälineaarisesti, eli siitä saa periaatteessa harmaista sävyistä enemmän irti kuin mitä tuo 8bittisyys antaa ymmärtää... Mutta silti RAW formaatista saa lähes aina paremman kuvan lopputulokseksi.

Mistä se valotus sitten säädetään, ja mikä siihen vaikuttaa?

Digikameroissa on yleensä (sekä pokkareissa että järkkäreissä) muutama vaihtoehto valotuksen mittaukselle.

    - Pistemittaus mittaa keskeltä ruutua, tai valitusta kohtaa yhden 'pisteen' valotuksen, ja säätää sen kohdalleen.
    - Rajatun alan mittaus / keskustapainotteinen mittaus mittaa keskeltä ruutua, ja vähän isommalta alueelta kuin pistemittaus. Tämän alueen kokoa voi ainakin järkkäreissä yleensä säätää.
    - Koko ruudun keskiarvomittaus tai matriisimittaus mittaa koko ruudulta valaistuksen ja säätää valotuksen koko ruudun mukaan.

Mitä näistä sitten voisi käyttää koirien kuvaamiseen? Itsellä on yleensä aina päällä tuo rajatun alueen mittaustapa. Se pistää valotuksen kohdilleen sille alueelle, mihin putkella yleensä tähdätään, ja jättää muun kuva-alan huomioimatta.

Ja sitten se säätö. Jostain löytyy exposure compensation-asetus, tai pelkkä +- -nappula kamerasta. Otetaan pari testikuvaa ja säädetään tuota arvoa vähän isommaksi tai pienemmäksi tarpeen mukaan. Jos on valkoisia koiria lumimaisemassa, tai valo tulee kohteen takaa, niin kamera vetää melkein väkisin kohteet tummiksi (alivalottaa kun sen mielestä ei ole normaalia että kaikki on valkoista), silloin on pakko pistää +0.7 - +1.0 pykälää valoisuutta lisää. Normikesäkelillä nurmikolla tms. tummemmalla taustalla itellä on ollu tasaisesti -0.3 tai -0.7 alivalotuksen puolella. Nämä siis pätevät Nikonin järjestelmäkameroille - oman kamerasi valoisuusmittaus saattaa poiketa tästä ja vaatinee hiukan erilaiset säädöt. Ainakin Nikonin D200 ja D700 mallit vaativat -0.7EV alivalotuksen keskustapainotteisella mittaustavalla jottei valkoisen koiran turkki pala puhki. Jo valotuksen korjauksen nosto -0.7 arvosta -0.3 arvoon aiheuttaa sen että järjestään joka kuva on ylivalottunut. Oikeasti näihin ei siis auta muu kuin kokeileminen, ja kuvaussession aikana valotuskorjauksen edestakaisin säätely. PC:llä voidaan yleensä korjata ihan komeasti kuva kohdalleen, jos se on alivalottunut -1.0 pykälän verran. Alivalotusta ei siis kannata pelätä. Toisaalta alivalotuksesta itsessään ei ole hyötyä, kohina vain tuppaa nousemaan jos oikein pahasti alivalottaa. Eli sikäli kannattaa kyllä opetella tuo valotuksen säätö, ja hakea joka kuvaustilanteeseen noinsuunnilleen oikea valotuksen korjaus.

Suljinaika, aukko ja ISO-arvot.

Meni hepreaksi mutta katotaas...

Juokseva koira pysähtyy tarkkana kuvaan, kun suljinaika on vähintään 1/500sekuntia tai mielellään 1/800s... nopeampikaan ei haittaa.. hitaampi se ei saa olla jos meinaa ottaa terävän kuvan... muuten ehtii koira liikkumaan kuvassa valotuksen aikana. Toki tätä voidaan käyttää myös tehostekeinona. Valotusaika johonkin 1/250 tienoille, seurataan sivusta koiran juoksua kameralla ja otetaan kuvia samalla koiraa seuraten. Tuloksena toivottavasti kuvia joissa koira on suunnilleen terävä, mutta tausta "venyy" pitkässä valotuksessa antaen vauhdikkaan vaikutelman.

Aukko/valovoima? Say what?

Aukko on se, mistä valo menee läpi sinne kameran kennolle missä se kuva tehdään. Aukko ilmoitetaan f arvona, merkintätapoina esim. 2.8 valovoimaiselle optiikalle f2.8, f/2.8, 1/2.8.

Aukko on sitä pienempi, mitä suurempi f-arvo on. F-arvo lasketaan jakamalla optiikan polttoväli aukon halkaisijalla. Eli kun aukko kasvaa, kaavan jakaja kasvaa, ja f-arvo pienenee. Valovoimaan tämä taas liittyy niin, että mitä parempi (eli pienempi) on optiikan f-arvo.. eli polttovälin ja aukon suhde.. niin sitä enemmän valoa saadaan sen optiikan läpi menemään kennolle. Ja samalla pystytään ottamaan kuvia hämärämmässä kuin vähemmän valoivoimaisella optiikalla.

Esimerkki:
50mm polttovälin objektiivi, f1.8 aukko... aukon halkaisija on 50mm/1.8 = 27.78mm.
50mm polttovälin objektiivi, f5.6 aukko... aukon halkaisija on 50mm/5.6= 8.9mm.
Siis mitä isompi f, sitä pienempi aukko, ja sitä vähemmän valoa menee aukon läpi kennolle.

F-arvoja ilmoitetaan usein sarjana: 1 - 1.4 - 2.0 - 2.8 - 4.0 - 5.6 - 8.0 - 11 - 16 - 22 - ... Äkkiä huomaa että luku on aina sarjassa pari pykälää aikaisemman luvun tupla arvo.

Tämä sarja on sikäli hyvä hahmottaa, että kun optiikan aukkoa muutetaan tuon sarjan mukaan, niin jokainen muutos puolittaa kennolle tulevan valon määrän. Eli jos aukko muutetaan arvosta 2.8 arvoon 4.0, niin valon määrä puolittuu. Tämä tarkoittaa samalla sitä, että jos f2.8 arvolla on saatu oikein valotettu kuva 1/100s valotusajalla, niin kun muutetaan aukko arvoon f4.0 eikä kuvaustilanteen valon määrä muutu - niin valotusaika täytyy tuplata 1/50s arvoon jotta kennolle tulisi sama määrä valoa kuin edellisessäkin tilanteessa.

Hyvän kiinteän objektiivin f-arvo on 1.2 - 1.8 välillä, ja hyvä zoom yleensä on f arvoltaan 2.8 luokkaa. Ns. kittioptiikat ovat f arvoiltaan yleensä 3.5-5.6 (eli valovoimaa on selkeästi vähemmän)

Tähän asti ihan ok, mutta sitten kun tähän kaikkeen yhdistetään tuo suljinaikavaatimus... 1/800s - 1/1000s on todella vähän aikaa, ja siis sen aikana kennolle asti ehtii todella vähän valoa. Joten jos optiikan f arvo liikkuu luokassa 4.0-5.6 tai pahimmillaan jopa enemmän (käytetään f/5.6 optiikassa telejatketta, harmaasuodinta, polarisaatiofiltteriä tms. vastaavaa joka himmentää optiikan valon läpäisyä), niin vaaditaan kunnon aurinkoinen kesäpäivä, ennenkuin siitä putkesta saadaan valoa läpi niin paljon että suljinaika voidaan pienentää tuonne 1/500-800s luokkaan. Yleensä siis koiria saa kuvata täydellä aukolla (pienin mahdollinen f arvo), ja siltikään ei meinaa millään saada suljinaikaa riittävän lyhyeksi. Kuvaajalle on siis turha vinoilla kun se kitisee liian vähästä valosta – sitä valoa Suomessa vaan on aina liian vähän  J

F-arvoon liittyy myös termi syväterävyys. Sillä tarkoitetaan sitä aluetta joka on subjektiivisesti arvioiden terävää eteen ja taaksepäin siitä kohteesta mihin on tarkennettu. Jos siis tarkennetaan kohti tulevan koiran silmiin, ja syväterävyys on esim 15cm, niin se tarkoittaa että koiran silmistä kuvaajaan päin on terävää noin 5cm  (1/3x15cm), ja koiran silmistä häntään päin on terävää noin 10cm  (2/3x15cm).. Ja tähän vaikuttaa käytetty aukko. Mitä suurempi aukko on käytössä, sitä lyhyempi on syväterävyys - ja tietysti kääntäen - mitä pienempi aukko, sitä suurempi syväterävyys. Käytännössä kun halutaan ottaa kuvia joissa tausta on kermaisen epäterävä, niin joudutaan käyttämään f arvoja väliltä 1.2 - 3.5. Jos f on luokkaa 5.6 tai suurempi, niin aukko on liian pieni, ja taustaa ei saada kunnolla sumeaksi. Tämä noin niinkuin nyrkkisääntönä DX kennollisessa kamerassa ja perustilanteessa. FX kennollisen kameran isompi kenno aiheuttaa sen, että syväterävä alue on vielä lyhyempi, eli jos DX kennolla syväterävä alue on 15cm - niin vastaavassa tilanteessa identtisillä arvoilla FX (täyden) kennon kamerassa syväterävä alue onkin vain 10cm. (Tästä johtuu myös se, että digipokkarilla otettu kuva on yleensä terävä todella pitkältä matkalta. Pokkarin kenno kun on todella pieni, ja siitä johtuen syväterävyys kasvaa selkeästi suuremmaksi kuin DX tai FX järjestelmäkameroilla. Pokkarilla on siis periaatteessa helpompaa ottaa terävä kuva kohti tulevasta kohteesta... edellyttäen toki että se pokkari suostuu tarkentamaan siihen kohteeseen)

Mistä ne kermaiset potrettikuvat tulee? Eli miten otetaan kuvia joissa kohde näkyy terävänä, ja tausta on yhtä blurria?

Tähän pääsee halvimmalla (Nikon/Canon järkkäreitä koskien) ostamalla merkin oman 50mm/f1.8 kiinteän objektiivin (löytynee myös muillekin millimäärille 1.2-1.8 f arvon optiikoita, muttei ihan niin halvalla). Sekä Nikonille että Canonille löytyy valikoimistaan tuollaiset, ja hinnat liikkuvat 100-150€ kieppeillä. Noilla kun ottaa kuvia täydellä aukolla, niin syväterävyys on todella lyhyt.. ja taustat saadaan kivasti häivytettyä usvaan. Siinä vain saa olla tarkkana, että tarkennus oikeasti osuu kohteen silmien tasolle. Ei paljon lämmitä jos koiran korvat on tarkat, mutta muu kuono onkin sitten jo ihan blurria :)

Miten sitten voidaan kuvata ilman että kuvataan isolla aukolla ja ilman että valotusaika venyy pitkäksi?

Lisätään herkkyyttä, ISO-arvoa suuremmaksi sen kuin sielu sietää? Mutta kun ei - ei käy tämäkään ihan noin vain. Yleensä ISO400 on sellainen, mitä voi vielä käyttää kamerassa kuin kamerassa ihan hienosti. Mutta jos ISO-arvon nostaa esim. arvoon 800, niin alkaa kohina nousemaan kuvissa näkyväksi. Johtuu siitä että pienelle kennolle kun sitä valoa ajetaan, niin sitä ei siellä paljon ole, ja kun herkkyyttä nostetaan - eli vahvistusta kasvatetaan, niin kohina nousee. Toki tässäkin on sitten eroja ja nyansseja. Jos ollaan tilanteessa jossa ISOa joudutaan kasvattamaan liikaa, eli kohina nousee, niin kannattaa valottaa kuvat kohtuu valoisiksi... jopa niin että antaa osan kuvista palaa puhki. Tämä siksi, että tummia kohtia jos joudutaan jälkikäteen nostamaan kuvankäsittelyssä valoisampaan suuntaan, niin niistä nousee kohina aivan tolkuttomaksi. Mieluummin siis toisin päin, eli valoisuutta jos joudutaan laskemaan, niin se peittää vähän kohinaa - ja kuvat ovat edelleen siedettäviä. Anyway - tuossa liikutaan sillä rajalla että vain kokemus kertoo että miten tuo kannattaa missäkin kamerassa hoitaa.

Kokeilemalla täytyy siis hakea se ISO-arvo, jolla saa vielä siedettäviä kuvia omassa kamerassa. ISO400 on ihan hyvä lähtökohta, ISO800 menettelee joissain kameroissa. Hyvänä vinkkinä tähän on vielä se, että digikameroissa ei aina tarvitse ISO-arvoa muuttaa täysin askelin - eli 100 - 200 - 400 - 800.. vaan voi käyttää myös ISO500 tai ISO640 arvoja. Haetaan siis se taso, jossa kohina juuri ja juuri menettelee.

Minkälaisella kalustolla koirista sitten saa hyviä kuvia? Pitääkö pistää monta tonnia kiinni järkkäriin ennenkuin onnistuu mikään?

Periaatteessa millä tahansa kameralla saa kyllä hyviä kuvia, satasen pokkarilla pärjää mainiosti jos osaa virittää sen iskuun ja toisaalta kymppitonnin järkkärillä ei tee mitään, jos ei sitä osaa käyttää. Kaikki riippuu tasan siitä, jaksaako kuvaaja perehtyä kalustoonsa ja kohteeseensa ja kuvauksen perusteisiin vaikka vain alustavasti.

Pokkarisetissä kannattaa kiinnittää huomiota siihen, että tarkennus toimii nopeasti - ja tarkennuksen pystyy määräämään johonkin tiettyyn pisteeseen. Jos kamera väkisin valitsee itse tarkennuspisteet, on aika vaikeaa tähdätä juoksevaan koiraan ja luottaa siihen, että kamera tarkentaa oikein.

Automaattiasetuksista löytyy yleensä joku sport tms liikkuvan kohteen kuvaamiseen tarkoitettu moodi, se päälle ja vaikka vielä käsin asettelee ISO-arvon vähän korkeammalle, niin kyllä niitä kuvia sieltäkin syntyy. Vaatii ehkä vähän jalkatyötä ja koiran liikkeiden ennakointia enemmän kuin järjestelmäkameralla kuvaaminen. Pokkarin heikkoudet ovat lähinnä vaikeasti menujen kautta tehtävissä asetuksissa, melkoisen hitaassa käynnistymisajassa, optiikan rajallisuudessa, sekä e-r-i-t-t-ä-i-n hitaassa sarjakuvausnopeudessa.

Perus järkkärisetti sisältää jonkun perusrungon (Canon, Nikon, mikämuutahansa tunnettu valmistaja) + perusoptiikan. Koirahommiin paras on yleensä joku 50-200mm zoomi. Välttämättä mitään hienoja vakaajia ei actionkoirakuvaajan objektiiveissa tarvita, suljinajat ovat niin lyhyitä että kuvista tulee teräviä ilman vakaajiakin. Tärkeämpää on nopea tarkennus (riippuu PALJON käytetystä kamerasta, ja käytetystä optiikasta! Yleensä valovoimaisempi optiikka myös tarkentaa nopeammin). Ja sisätiloissa jos meinaa kuvia ottaa, niin kakkosputkeksi käy mainiosti joku 18-50mm kittizoomi. Sisällä tarvitsee myös aina erillisen, hyvän salaman. Perusasetukset tuollaiselle setille: jatkuva tarkennus päälle, nopea sarjakuvaus päälle, ISO jonnekin 400-800 välille, keskutapainotteinen valotuksen mittaus päälle, keskimmäinen AF tarkennuspiste käyttöön tai ryhmätarkennus keskeltä, A(aperture)-moodi päälle ja suurin mahdollinen aukko käyttöön (pienin f lukema mitä koneesta saa ruuvattua). Silloin kone ottaa just niin lyhyellä valotusajalla kuvia kuin on mahdollista. Jos silti näyttää siltä että valotusajat jäävät liian pitkiksi, pitää joko nostaa ISO arvoa vielä lisää ja hyväksyä se että kohinaa tulee kuviin - tai sitten kaivaa salama esille. Jos taas valotusajat ovat luokkaa 1/2000s tai lyhyempiä, niin voi koittaa pienentää ISO arvoa pykälän, ja jos vielä jää varaa, niin pienentää optiikan aukkoa pykälän - kaksi.

Perusjärkkärisetti hankittu - mitäs sitte?

Sitten kun tuota perus järkkärisettiä lähdetään tuunaamaan, niin on kaksi vaihtoehtoa:
a) ostetaan kiinteän polttovälin objektiivi, jolla on hyvä valovoima - vaikka joku 85mm 1.8f on yleensä siedettävän hintainen tai
b) pistetään kiinni omat ja varastetut ja ostetaan se 70-200mm/f2.8 zoomi. Merkkilasina tuolla saa julmetun määrän katu-uskottavuutta, mutta kyllä Sigman/Tamronin/Tokinankin valikoimista ihan toimivia putkia löytyy. DX kameralla saattaa myös joku 50-150/2.8 tuottaa hienoa jälkeä koirahommissa.

Edistyneempi järkkärisetti sisältää sitten mielellään täyskennoisen semipro/pro- rungon, joka varmistetusti ottaa kitisemättä kuvia ainakin ISO3200 arvolla (riittää yleensä sisälläkin kuvaamiseen ilman salamaa) ja minimissään 6 kuvaa per sekunti. Tuohon kiinni joku 70-200mm f2.8 valovoimainen zoomi, ja jo alkaa muistikortti täyttymään. Asetukset saavat olla samat kuin vasta-alkajankin järkkärissä, mutta ISO-arvoa vaan voidaan hilata tosiaan tuonne ISO3200-arvoon asti.

Järkkärillä kuvaamisessa yksi miellyttävyys on siinä, että voit ohjelmoida tarkennuksen eri nappulaan kuin laukaisun. Käytännössä voi siis peukalolla painaa jatkuvan tarkennuksen päälle, ja koskea laukaisimeen vasta kun tuntuu siltä että kohta pitäis ottaa kuvia. Näin tarkennus on koko ajan hollilla, mutta valoituksen mittaus käynnistyy vasta kun ollaan ottamassa kuvia. Yleensähän se koira juoksee varjoista valoon ja takaisin, ja jos painat laukaisimella tarkennuksen päälle, se samalla lukitsee valotuksen siihen missä koira sillä hetkellä oli - ja jos koira ehtii juoksemaan paikkaan, jossa valoitus on rajusti erilainen kuin siinä mistä valotus lukittiin, niin kuva/kuvat menevät järjestään roskiin. (Toim huom... Jos kamerasta löytyy asetus jolla valotuksen lukituksen laukaisimesta saa pois päältä, niin se kannattaa myös ottaa pois päältä jos kuvataan vaihtelevissa valaistusolosuhteissa. Tällöin kamera säätää valotusta joka ruudulle uudelleen vaikka otettaisiin sarjakuvaa jossa kohde liikkuu auringosta varjoon ja takaisin aurinkoon. Siinä toki tulee väkisinkin pari suttua kuvaa mukaan, kun valotus ei ehdi asettumaan joka välissä, mutta anyway onnistuneesti valottuneiden ruutujen määrä yleisesti ottaen nousee.)

Siis lyhyesti: vatsalleen/kyykkyyn, sarjakuvaus päälle, ja rokki soimaan - aina sieltä joku ruutu onnistuu :)